Miten somessa saa brändättyä itsensä mielenkiintoiseksi ja toimisiko some myös eräänlaisena CV:nä joissakin tilanteissa.
Itse olen ahkera somen käyttäjä, mutta välillä tuntuu, että koska kaikki ovat somessa, niin miksi sitä ei hyödyntäisi myös työelämässä. Tällä hetkellä oma somekäyttäytyminen liittyy vapaa-aikaan ja kavereiden kanssa yhteydenpitoon. Nykyään kuitenkin moni brändää itsensä somessa ja näin ollen heillä on jo vahva henkilöprofiili, joka voi auttaa työnhaussa. Somessa on suuri potentiaali myös olla tukena työnhaussa ja tämän haluan oppia.
Tässä on ensimmäinen vlogaaja, jota aloin seuraamaan noin viisi vuotta sitten ja nykyään seuraan häntä myös kaikissa muissa sosiaalisen median kanavissa. Hän on brittiläinen Marcus Butler ja tehnyt videoita youtubeen monta vuotta. Hän on hyvä esimerkki siitä, mihin somen avulla voi päästä. Nykyään hän on mukana kansainvälisten huippufirmojen kampanjoissa ja instagramissa on seuraajia yli 3,7 miljoonaa.
Tervetuloa mukaan! Blogisi on ryhmässä 1. Annoimme sille pääsiäisen kunniaksi nimen Mämmi.
VastaaPoistaMitä aktiivisempi jaksat olla, sitä enemmän opit. Muiden kurssilaisten blogeja kannattaa lukea ja kommentoida ahkerasti.
Sinun blogissasi on yksi ongelma: teksti hukkuu taustaan. Esim. tätä kommenttiakaan en näe itse lainkaan, vaan yritän osua tuurilla oikeaan kohtaan. Kokeilin myös eri selaimia, mutta tulos on sama kaikissa. Kokeilepa vähän säätää asetuksia.
Tuo vlogaaminen on kiinnostava ilmiö. Toivottavasti tarkastelet sitä vielä lisää.